Jos olet surun keskellä juuri nyt
Moni meistä suree tällä hetkellä. Olemme saattaneet menettäneet läheisen ihmisen eikä meillä ole ollut välttämättä mahdollisuutta hyvästellä häntä tai olla hänen vierellään pitämästä kädestä hänen kuolinvuoteensa äärellä. Kaipaamme myös mahdollisuutta olla toinen toistemme tukena näinä vaikeina aikoina. Kaipaamme päivittäisten rutiiniemme ja arjen ennakoitavuuden tuomaa tuttuutta ja turvaa. Osalla meistä myös aiemmat kipeät menetykset ovat saattaneet nousta hyvinkin voimallisesti pintaan.
Suru on luonnollinen ja universaali reaktio menetykseen. Suru ja surun kokemus ovat yksilöllisiä eikä ole olemassa mitään kestoltaan, ilmiasultaan tai voimakkuudeltaan oikeaa tapaa surra eikä surulla ole selkeää päätepistettä. Surua ei voi suorittaa, eikä sitä tarvitse kiirehtiä. Läheisen menettämisen jälkeen koetut voimakkaat ja raskaat tuntemukset ovat normaaleja reaktioita. Akuutissa vaiheessa, suruun liittyy tyypillisesti kokemusta shokissa olemisesta, epäuskoa, kaipausta, surun ja muiden tuskallisten tunteiden aaltoilua ja vaihtelua yhdessä positiivisten tunteiden ja muistojen kanssa, itkuisuutta, univaikeuksia sekä halua irrottautua arjen tavanomaisista rooleista ja vastuista. Sureva kokee usein yhteyden katkeavan sekä itseen, menneisyyteen ja tulevaisuuteen että erityisesti menetettyyn ihmiseen.
Jos olet surun keskellä juuri nyt, etkä ehkä pystynyt hyvästelemään läheistäsi hänen kuolinvuoteellaan, tässä muutamia näkökulmia, jotka saattavat auttaa sinua:
Suru voi jatkua läpi elämän ja rakkaan ihmisen menetyksen myötä, elämä muuttuukin tietyssä määrin lopullisesti. Siitä huolimatta on mahdollista nähdä vähitellen elämässä myös uusia mahdollisuuksia onneen, yhteyteen ja merkityksellisyyteen – jatkaa elämää, mutta tunneside menetettyyn läheiseen säilyttäen. Tuuli Lahden (2020) toimittaman kirjan viisaita sanoja lainaten: ”On luonnollista, että kiintymys, tunnesiteet ja myös suru voivat jatkua läpi elämän. Ajan myötä suru voi saada rinnalleen myös lämpimämpiä vivahteita, kuten kaunista kaipausta, onnellisia muistoja ja toivonkin sävyjä. Samalla se voi viestiä meille siitä, että olemme elämässämme saaneet myös kiintyä, välittää ja rakastaa.”
Voimia toivottaen,
Tiia Pirkola, Psykiatrian Tutkimussäätiö